Naisten eliittisarjan rastiviikon kärkipaikan viimeisessä kisassa piti MS Parman Anastasia Rudnaya, joka samalla varmisti rastiviikon voiton. Venäläinen piti radasta ja maastosta, suunnistus ei ollut helppoa ja karttaa piti lukea tarkasti koko ajan ja kompassista tarkistaa suuntaa. Lisäksia aiempien päivien rasitukset ja edellisviikon MM-kisat painoivat jaloissa. Rudnaya teki virheitä radan alkupuolella ja viitosrastille mennessään hän näki takaa lähteneen Ida Marie Næss Bjørgul. Loppu sujui kuitenkin mallikkaasti ja voittaja tuli maaliin selvällä reilun kahden minuutin erolla toiseksi tulleeseen Næss Bjørgul. Kolmannen paikan piti Hiidenkiertäjien Anna Närhi.

Anastasia Rudnaya ja Ida Marie Næss Bjørgul käyvät läpi kisan ratkaisukohtia.

 

Tampereen pyrinnön Johan Runesson lähti selvästä johtoasemasta, lähimpänä uhkaajana oli yli neljä minuuttia myöhemmin lähtenyt Lucas Basset. Runesson yritti suunnistaa suoraviivaisesti ja pitää yllä kovaa vauhtia, jotta takaalähteneet eivät pääsisi uhkaamaan. Runessonin mukaan juoksu tuntui kuumassa kelissä raskaalta, mutta vauhti oli kuitenkin päivän toiseksi nopeinta ja ero toiseksi tulleeseen Bassetiin kasvoi yli kuuteen ja puoleen minuuttiin. Toisesta sijasta käytiin tiukempi kamppailu sillä toiseksi tulleen Lucas Bassetin ja kolmanneksi juosseen Ikaalisten Nousevan Voiman Eetu Savolaisen ero jäi lopulta alle minuuttiin.